tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää!

Moiks!

Mä. Olen. Niin. Kuollu. Aaaah mun jalat kramppaa. Tunti melkein pelkkää ravia ilman satulaa. Aijai. Mä liisteröidyin kiinni siihen hevosen selkään ja nyt mun jalat ei liiku mihinkään muuhun asentoon. Oivoi.

Eli ratsastuskurssi on alkanut. Ahkerat lukijat muistavat kurssin tunnelmia viime vuodelta, uudemmille tulokkaille vielä kertaus. Kurssi alkoi eilen, ja kestää viisi päivää. Mun kanssa kurssille tuli myös hevostyttö Emmi. Joka aamu me pyöräillään ensin yhdeksän kilsaa tallille, hoidetaan heppoja tunti, ratsastetaan toinen tunti ja sitten pyöräillään taas sama matka takaisin. Jalat sanoo nam.

Joka tapauksessa, tänään kaikki meni suht hyvin. Eilen ei niinkään. Nimittäin, kun me oltiin pyöräilty jo hyvän matkaa, me huomattiin, että mun pyörästä oli kumi puhki. Emmi sanoi että ei tässä ole enää paljonkaan matkaa tallille, jotain puoltoista kilsaa enää. Olikin kolme kilsaa matkaa. Me talutettiin pyörät perille ja myöhästyttiin ihan vähän tunnilta.

Mun hoitsu on yks tosi ihana Gene, joka on kiltti ja nätti ja kaikkee. Ainoo vaan, että se röhkii ja pieree koko ajan. :D Tänään tunnille sain Aksun, joka oli myös tosi kiva. Oli siis kiva päivä.


Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain muutakin erityistä. Kesäkuun alku, kesäloman alku, ratsastuskurssi... soiko mitkään kellot päässä? Kaikesta tästä olen kirjoittanut jo kerran tässä blogissani. Nyt on siis tullut vuosi täyteen Pauliinan perustamisesta. On seurattu vuoden ajan, kuinka olen etsinyt omaa tyyliäni tämän blogin avulla. Jo vuoden ajan olette saaneet kauhistella asuvalintojani ja ostoksiani. Lukijoitakin on vuoden varrella kertynyt mukaan jo useita. Jopa viidenkymmenen lukijan raja on ylitetty! Kiitos valtavasti kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat kommentoineet blogiani, tsempanneet ja auttaneet matkan varrella. Nyt on ensimmäinen vuosi takana, ja toivottavasti vielä monta vuotta edessä!

♥:lla, Pauliinanne

P.S. Onko teillä hyviä ideoita, miten me voitais yhdessä juhlia blogin yksivuotissynttäreitä? :)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Jo joutui armas aika

Heips!

Tänään on kevätjuhlapäivä! Vihdoin koulu loppuu, ja loma alkaa. Ihanan vapauttava tunne. Minun kohdallani myös ala-aste loppuu, ja on aika siirtyä pelottavalle yläasteelle. No ei sentään. Aika kivaa se oikeastaan on. Mutta tulee ikävä vanhaa koulua ja jopa joitain opettajia. Ja tietysti niitä tyyppejä, jotka eivät tule samalle luokalle kuin mä. :(

Juhla sinänsä oli ihan kiva, ensin muutamia pienempien oppilaiden esityksiä, ja sitten meidän esitys. Yhteislaulujakin oli muutamia, ja sitten rehtorin puhe ja kutosten kukitus. Äidit tietenkin itki, lapset melusivat ja opettajat sähläsivät. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä.

Juhlapäivälle sattui aika surkea ilma, varsinkin aamulla vettä tuli taivaan täydeltä. Sääliksi käy niitä perheitä, jotka järjestävät puutarhajuhlia tänään. Mutta ilmasta huolimatta, nyt on tullut kesä. Kesän tulon tunnistaa aina siitä, kun koulussa lauletaan suvivirttä. Se on kesän symboli, ainakin minulle.

Kevätjuhlan asu:




Mekko: Olivia Rouge, 120€

Ballerinat: Stockmann, 69€

Olin valinnut vaatteet kevätjuhlaan jo monta kuukautta sitten. Olivia Rougeen tutustuin alunperin Nelliinan vaatehuoneen avulla. Siellä myydään kaikkia ihania mekkoja ja hameita sun muita 50-luvun tyylisiä vaatteita. Vaatteet on sataprosenttista puuvillaa ja käsin tehtyjä, joten hinta on myös sen mukainen. Eli ei ehkä arkivaatteiksi näitä mekkoja. Mutta nättejä ne on! Tuossa pinkissä sydänten ja tyllien kokonaisuudessa tunsin itseni ihan prinsessaksi! Se on kivan tyttömäinen ja persoonallinen, kenälläkään koko koulussa ei ollut samanlaista mekkoa. En malta odottaa, että pääsen käyttämään mekkoa uudelleen!

Asuun kuului myös valkoinen laukku, sininen jakku ulkotakiksi, suuri sateenvarjo ja kumpparit matkalle. Hiukset väännettiin äidin kanssa kiharoille, niistä tuli aika siistit. Meikiksi valitsin pinkin huulipunan, jonka löysin Inglotista, sekä vaaleanpunaisen luomivärin.


Huulipuna: Inglot, n. 12€ (?)

Kuten kevätjuhlaan kuuluu, kaikki oppilaat saavat todistuksen. Omani näytti tältä:



Eli siis kaikki muut aineet kymppi paitsi musiikki ja liikka. Keskiarvo 9.8, joka oli muuten koulun paras. Siksi sainkin tämän...


...Priimus-stipendin!

Millaiset todistukset te saitte? Saitteko joitain stipendejä? Entä miten aijotte viettää tätä koulujen päättymispäivää? Onko teillä kenties ylioppilasjuhlat? Meillä syödään ainain kohta mansikkakakkua!

Halauksia teille!

♥:lla, Pauliinanne